Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

neulanreikäkamerakuvat

Kuva
Tämä oli kyllä kurssin jännin tehtävä sillä heti ei saanut tietää miten kuva oli onnistunut vaan piti jännittää kuvan kehittämiseen asti että miten kuva on onnistunut.  Valotusajan miettiminen toi paljon haasteita. Minulla meni pieleen varmaan 3 kuvaa joka oli aika harmillista ja vei motivaation yrittämisestä loppuvaiheessa. Tässä kuvassa tavoitteena oli ottaa haamukuva. Olin seisomassa ihan pienen hetken tiellä kuvausajasta mutta valotusaika oli kuitenkin liian pitkä ja kuva ylivalottui liikaa. Kuvausaika oli muistaakseni korkeintaan minuutin, ehkä puoli minuuttia. Jostain syystä myös kuvaan on tullut terävä kulma joka poikkaisee kuvan yläkulmasta. Kuva on silti mielenkiintoinen sillä tavoittelemani haamuefekti näkyy silti ihan hyvin.  Minulla kävi tuuri tämän kuvan ottamisessa. Tämä oli ensimmäinen kuva jonka otin neulanreikäkameralla ja se onnistui todella hyvin! Tavoitteena oli siis ottaa selfie. Minua jäi häiritsemään se, kuinka kaukaa kuva todellisuudes...

kollaasi

Kuva
Valitsin kuvattavakseni ehkä hieman vaikean kohteen. Tummanpunaista Buddhapatsasta oli vähän vaikea muokkailla kollaasiksi koska se oli niin tumma ja siinä oli paljon orgaanisia muotoja. Kollaasi oli ehkä hieman hätäisesti toteutettu ja haluaisin vielä joskus tulevaisuudessa yrittää kollaasin toteuttamista eri kuvauskohteella. Katse jää kuitenkin mielestäni kivasti kiertämään kuvaan joka puolella olevien erilaisten yksityiskohtien ansiosta. Opin että sommittelu tälläisessa tehtävänannossa voi olla hieman haastavaan. Kuvauksen kohteesta otettujen palojen sommittelu mielenkiintoisesti oli vähän vaikeaa ja niihen sopimaan saaminen kuvaan oli myös hankala toteuttaa välillä kuvattavan kohteen muodon ja värin takia.

meditaatio levitaatio

Kuva
Suunnitellessani kuvasarjaa olin suunnitellut aivan toisenlaiset kuvat mutta kuvia ottaessa tajusin että ne oli hankalampi toteuttaa käytännössä, koska niistä ei olisi tullut sellaisia kuin olisin halunnut. Jotenka täysin lennosta kun olin Venlan kanssa kuvailemassa päätinkin vaihtaa kuvieni sisältöä kokonaan ja olenkin tyytyväinen että päädyin tähän. Kuvasarjan nimi meditaatio levitaatio tulee kuvattavien ''meditoivista'' olemuksista ja siitä että heidät on kuvanmukkausohjelman avulla tehty levitoimaan.  Mielestäni ensimmäinen kuva on onnistunut lähes täydellisesti. Olen siihen erittäin tyytyväinen vaikka se olikin tavallaan ''vahinkokuva''. Päätin ottaa sen ihan vain kokeiluksi sitä varten että voisin kokeilla GIMP:in käyttämistä mutta siitä tulikin aika luonnollisen näköinen. Gimpin käyttäminen oli kivaa vaikka ensimmäisen kuvan muokkaaminen ja tallentaminen onnistuikin vasta kolmannella kerralla. Toinen kuva on myös mielestäni hyvä, se sopii...