meditaatio levitaatio
Suunnitellessani kuvasarjaa olin suunnitellut aivan toisenlaiset kuvat mutta kuvia ottaessa tajusin että ne oli hankalampi toteuttaa käytännössä, koska niistä ei olisi tullut sellaisia kuin olisin halunnut. Jotenka täysin lennosta kun olin Venlan kanssa kuvailemassa päätinkin vaihtaa kuvieni sisältöä kokonaan ja olenkin tyytyväinen että päädyin tähän.
Kuvasarjan nimi meditaatio levitaatio tulee kuvattavien ''meditoivista'' olemuksista ja siitä että heidät on kuvanmukkausohjelman avulla tehty levitoimaan.
Mielestäni ensimmäinen kuva on onnistunut lähes täydellisesti. Olen siihen erittäin tyytyväinen vaikka se olikin tavallaan ''vahinkokuva''. Päätin ottaa sen ihan vain kokeiluksi sitä varten että voisin kokeilla GIMP:in käyttämistä mutta siitä tulikin aika luonnollisen näköinen. Gimpin käyttäminen oli kivaa vaikka ensimmäisen kuvan muokkaaminen ja tallentaminen onnistuikin vasta kolmannella kerralla.
Toinen kuva on myös mielestäni hyvä, se sopii hyvin ekan kanssa yhteen kun molemmissa on taustalla ''graffitia'' ja kuvauksen kohde ''hengailee'' ilmassa.
Pyrin sommittelemaan kuvauksen kohteen suunnilleen keskelle kuvaa ja rajaamaan taustan niin, että siinä näkyy vain graffitiseinä ja maata. Valotuksen kanssa minulla kävi hyvä tuuri sillä omasta mielestäni valoeroa ei huomaa lähes ollenkaan paitsi toisessa kuvassa ehkä hieman.


Kommentit
Lähetä kommentti